Appelsiini on Suomen suosituin sitrus. Useimmiten sitä syödään sellaisenaan tai jälkiruoissa ja juomissa. Kannattaa kuitenkin kokeilla sitä pääruokiin ja salaattien säväyttäjäksi. Nappaa pirteät reseptit tästä.
Kolumbus löysi herkullisen jälkiruokahedelmä, ananaksen, Karibian saaristoon kuuluvalta Guadalupen saarelta toisella löytöretkellään vuonna 1493. Ananasta tuodaan Suomeen ympäri vuoden. Etelä- ja Väli-Amerikasta, Thaimaasta, Filippiineiltä, Hawajilta, Norsunluurannikolta ja Keniasta.
Ananaskirsikka on eteläamerikkalainen koisokasvi, jolla ei ole mitään yhteistä kirsikan tai kotoisen karviaismarjamme kanssa. Silti Ananaskirsikkaa kutsutaan myös kapinakarviaiseksi. Ananaksesta tuttua on vain raikas maku.
Paksukuorinen granaattiomena näyttää ihan omenan ja sipulin risteytykseltä, mutta sen sisuksiin kätkeytyy upean helakan värinen malto, joka onkin sen ainut syötävä osa.
Päärynän muotoisen guavan maku on raikas ja hapahko. Guavan väri voi vaihdella keltaisesta vihertävään tai jopa punaiseen, sillä lajikkeita on useita.
Mehukas ja läpikuultavan kellertävä karambola on upea kakku- ja boolikoriste. Rapsakkaan raikkaaseen makuun kannattaa tutustua ihan sellaisenaankin.
Kiwano, muilta nimiltään hyytelö- tai sarvimeloni, on kurkun ja melonin sukulainen. Sen mehukkaan ja hyytelömäisen hedelmälihan voi syödä lusikalla sellaisenaan.
Kumkvatti eli kääpiöpomeranssi muistuttaa maultaan appelsiininkuorta. Voit huoletta syödä tämän pienen, kitkerän makean hedelmän kuorineen.
Lystikkään näköinen litsi maistuu mehukkaalta ja raikkaalta. Maku tuo mieleen rapsakan rypäleen.
Kypsä mango maistuu aromikkaalta ja mehukkaalta. Sen tuoksu tuo mieleen ananaksen. Kun käsittelet herkkähipiäistä mangoa huolella, saat suuhusi paratiisin maun.
Papaija on erittäin mehukas hedelmä, sen maku on aromaattisen täyteläinen, muttei hapokas. Se muistuttaa maultaan melonia ja päärynää.
Tumman kurttuinen, kuivakan näköinen passionhedelmä ei välttämättä ensi näkemältä herätä intohimoja, mutta anna sisällön yllättää. Kuoren alta paljastuu pehmeä, hyytelömäinen sisus, joka maistuu mainiolta.
Pepino kuuluu Solanum-sukuun, kuten perunakin, mutta sitä syödään ja käytetään melonien tapaan. Pepino sopii äyriäisten tai kylmän lihan seuraksi sekä hedelmäsalaatteihin. Pepino maistuu myös sitruunamehulla terästettynä.
Persikka kuuluu luumun, mantelin ja aprikoosin kanssa samaan sukuun. Persikoita on tuhansia lajikkeita, ja näistä tutuin tavallisen persikan jälkeen lienee nukaton ja kiiltäväkuorinen nektariini.
Pitaija, jota näkee kirjoitettavan myös muodossa pitahaya ja pitaya, on eräänlainen piikitön kaktushedelmä. Pitajan maku on aromikas ja makea, ulkonäkö upea.
Litsin sukulainen rambutani on takiaisen näköinen karvapallo, jonka uhmakkaan ulkonäön ei kannata antaa hämätä. Veikeän kuoren alta paljastuu herkullinen sisus.
Alun perin Japanista ja Kiinasta peräisin olevaa kakihedelmää kutsutaan lajikkeen ja kasvumaan mukaan joko kakiksi, persimoniksi tai sharonhedelmäksi.
Tamarillo on koisokasvi, tomaatin ja perunan sukulainen. Kypsänä sen makukin muistuttaa tomaattia.
Tuoretta viikunaa voi popsia ihan sellaisenaan, ja siitä voi valmistaa monenlaisia makeita ja suolaisia herkkupaloja. Viikuna ja sinihomejuusto muodostavat lujan liiton.
Hei, Pyydän pikaisia vihjeitä. Olen tänään lähdössä pikaisesti käymään mökillä uuden miestuttavuu......
Olen joutunut toistaiseksi hyvin vähäsuolaiselle ruokavaliolle. Esimerkiksi broileriruoat uppoavat c......
Osaatko keittää vettä oikein? Mikä on oikea veden keittotapa? On niin vaikeeta tää kokkaaminen...
Perunoita. Miten sen teet? Millä tavalla mittaat kypsyyden ja paljonko laitat vettä ?
Otavamedia Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA
Asiakaspalvelu
puh: +3589156665
fax: +35891566511
Avoinna: ma-pe klo 8.00-17.00
Verkkopalvelut
