Chilen siika

Chilen siika 

yli 2h
Keskitaso

Ainekset

1/4 siikafilee

Marinadi

2 limen mehu tai
1 kookkaan keltaisen sitruunan mehu
1 dl avokado- tai rypsiöljyä
1 tl suolaa
3 tl sokeria
1 tl musta- ja viherpippurisekoitusta
2–4 valkosipulinkynttä
1 pieni chili
1 dl tuoreita yrtinlehtiä, esimerkiksi korianteria tai sitruunamelissaa, sitruunatimjamia, tilliä tai ruohosipulia

Valmistusohje

Maustunut kala sopii alkuruoaksi ja pieneksi suolapalaksi paahdetun leivän kanssa.

1. Leikkaa fileen puolikas heti ohuiksi viipaleiksi ja levitä kulhoon viuhkaksi.

2. Valmista marinadi. Puserra viipaleiden pinnalle sitruunoiden mehut.

3. Lisää suola, sokeri, öljy ja pippurirouhe. Kuori valkosipulit ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi liemeen. Suikaloi kokonaisesta chilistä kärki ohuiksi renkaiksi ja jätä loppu chili liemeen antamaan lisämakua.

4. Peitä kala yrttiseoksella ja siirrä kelmulla peitettynä kylmään. Anna maustua vähintään neljä tuntia eli kunnes kala on läpeensä muuttunut valkoiseksi. Yön yli kypsytys antaa syvän maun.

Katso myös: 

Perulainen siikaceviche, Ruoka.fi

Limemarinoidut siikafileet ja parsa-perunapaistos, Ruoka.fi

Siikamousse, Kotiliesi.fi

Tunnisteet

Raaka-aineet:

Avainsanat