Nasi Goreng

Indonesialaisella paistetulla riisillä ”Nasi Goreng”, on minulle aivan erityinen merkitys, sillä rakkauteni etniseen ruokaa alkoi toden teolla siitä. Kun 80 luvulla nuorena miehenä pääsin ensimmäistä kertaa ulkomaille koulutukseen, niin määränpäänä oli Amsterdam. Ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen halusin jotain hyvää syömistä, ja koulutuspaikan lähellä oli Indonesialainen ravintola, no menin sinne. Ruokalista näytti oudolta (eksoottisinta mitä Suomessa siihen aikaan sai oli kiinalainen ruoka).

Ruokalistalla oli kuitenkin yksi annos joka kuulosti ihan risotolta, tilasin sitä, ja makuhermoni räjähti. Palattuani kotiin yritin hakea Nasi Gorengiä eri ravintoloista, ja kun se välillä onnistui, ei se ollut läheskään sitä mitä odotin (onneksi kuitenkin pääsin välillä takaisin Amsterdamiin). Joten päädyin lopulta ostamaan Indonesialaisen keittokirjan ja rupesin tekemään Nasi Goreng:iä itse. Vuosien saatossa olen tehnyt lukuisa eri versioita ja ainesoat ovat vaihdelleet, mutta irtonaiseksi paistettu maustettu riisi ja kananmunat ovat aina mukana. Nyt on vuorossa helppo versio jonka ainekset löytyvät lähimarketista.

Nasi Goreng

Ainekset

  • 400g kypsää riisiä (noin 6 dl)
  • 3 tl valkosipulimurskaa
  • 2 tl inkivääritahnaa
  • 1 sipuli
  • 250g broilerin suikaleita
  • 285g kypsiä vihreitä linssejä (valutettuna 170g)
  • 2 kananmunaa
  • 1 tl paahdettua seesam öljyä
  • 5 tl currytahnaa
  • 2 tl suolaa
  • ruokaöljyä paistamiseen
  • korianteria

(Linssien tilalla voi käyttää myös herneitä)

Ohje

Käytä pitkäjyväistä tai basmati riisiä joka on kypsymisen jälkeen seissyt vähintään 2 tuntia (yön yli jos mahdollista). Pilko sipuli. Laita wok pannuun ruokaöljyä niin että pohja täyttyy, lisää valkosipulmurska, inkivääritahna ja pilkottu sipuli, paista kunnes sipuli on saanut hiukan väriä. Lisää broilerin suikaleet ja 1 tl suolaa, paista kypsäksi, lisää 2 tl currytahnaa ja valutetut linssit, jatka paistamista kunnes curry on levinnyt tasaisesti ja seos on irtonaista. Siirrä seos sivuun.

Laita wok pannuun ruokaöljyä niin että pohja täyttyy, lisää 1 tl paahdettua seesam öljyä.  Kun öljy on kuumaa, lisää kypsä riisi, paista kunnes riisi on irtonaista, lisää 3 tl currytahnaa ja 1 tl suolaa. Paista kunnes curry on levinnyt tasaisesti ja seos on irtonaista. Lisää kanamunat, sekoita kunnolla ja paista kunnes kananmunat ovat kypsiä.

Yhdistä broileri/linssi ja riisi -seos ja jatka paistamista kunnes on kunnolla sekoittunut. Lisää tarjoiltaessa pinnalle korianteria.

Avainsanat

Kommentit

Tätähän täytyy kokeilla. Lokakuussa Balilla söin ensimmäistä kertaa ja koukkuun jäin. Söimme niin hienostoravintolaversion kuin paikallisten ns. kotikeittöversion. Molemmat olivat makoisia. Kiitos reseptistä!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *