Iso lihapiirakka

Tämä ohje on ollut minulla verkossa jo yli 20 vuotta, alunperin se ilmestyi Dickin Ruokasivuilla 1994. Olen sitä vuosien saatossa pikkaisen muuttanut ja viimeisin muunos oli kevyempi versio. Mutta tämä on se alkuperäinen ohje joka on ilokseni niin monelle mieluinen.

iso-lihapiirakka

Piirakat ovat olennainen osa karjalaista ja venäläistä ruokakulttuuria. Tämä ohje perustuukin ex-vaimoni tekemään piirakkaan ja hänellä on sukujuuria Koivistosta.

Ohje

  • Kaksi isoa levyä lehtitaikinaa (löytyy valmiina kaupan pakastealtaasta)
  • 400g jauhelihaa
  • 150g sipulia
  • 3 kananmunaa (2 munamaitoon ja 1 voiteluun)
  • 200g juustoraastetta
  • 2 dl maitoa
  • 6 dl pitkää riisiä (raakana 2dl)
  • 2 tl Mustapippuria
  • ½ tl Maustepippuria
  • 1 tl suolaa
  • Lihaliemikuutio

Keitä riisi lihaliemessä kypsäksi. Paista pilkottu sipuli ja jauheliha pannulla n.10min, lisää mausteet, suola ja kypsä riisi ja jatka paistamista pari minuuttia.

Lämmitä uuni 225c asteeseen

Tee munamaito: vatkaa kaksi kananmunaa ja maito

Kaaviloi lehtitaikinalevy sopivan kokoiseksi ja aseta se leivinpaperilla vuoratulle uunipelille. Levitä puolet juustoraasteesta levyn päälle, lisää lihariisiseos (jätä pikaisen reunoja auki) kaada nauhana munamaito seoksen joukkoon ja reunoille, lisää loput juustoraastetta seoksen päälle. Laita toinen lehtitaikinalevy kaiken yli ja kiinnitä nipistämällä reunoista alempaan levyyn, voitele kananmunalla. Pistele haarukalla pintaan vähän reikiä niin piirakka ei turpoa uunissa.

Kypsennä uunissa kunnes pinta kullankeltainen (noin 15 -25 min, riippuu uunista).

Avainsanat

Kommentit

Teen lihapiirakkaa kahdella versiolla: toiseen ruskistetun jauhelihan ja sipulin, lihafondilla maustetun, joukkoon purkki Bonjouria, makuja vaihdellen ja keitettyä riisiä.
Toinen vaihoehto: jauheliha ja sipuli ruskistetaan maustetaan lihafondilla, lisätään Mutti tomaattipyre tölkikkinen, paistetaan hetki jotta tomaatin mauku pehmenee. Lisätään salsakastiketölkki, käytän mediumia.
Iso lehtitaikina kaulitaan leivinpaperiarkin päällä melkein paperin kokoiseksi. Taitetaan keskeltä kahtia, jotta keskikohtaan muodostuu merkintä, avataan ja kipataan täyte toiselle puoliskolle. Voidellaan reunat munalla ja käännetään toinen puoli taikinasta päälle. Painellaan haarukalla avulla saumat kiinni, voidellaan munalla ja pistellään haarukalla pohjaan asti reikiä. Että ilma pääsee pois. Paistan miedosssa lämmössä 200 asteessa pidempään alatason alapuolella.Ylä-alalämmöllä.

Tulipa hyvä piirakka hieman mukaellen. Keitin kostean riisipuuro riisiä veteen. Tahnaan lisäsin Aurajuusto kolmion. Munat kaadoin täytteen päälle, enkä lisännyt enään muuta nestettä. Täyte pysyi syödessä hyvin kasassa ja jauhelihaa oli pellilliseen 700 g paketti. Täytyy tehdä uudestaankin

Olen aina tykännyt lihapiirakasta. Tässä voi korvata jauhelihan säilyketonnikalalla tai -lohella. Ja voi tehdä myös pieniä pasteijoita. Niitä helpompi syödä kun juhlissa paljon porukkaa. Pasteijoihin laittaisin keitettyä munaa, riisiä, tilliä, kermaviiliä, valkopippuria….

Aina on neuvottu keittämään munat kovaksi lihapiirakkaan… miksi…? Sitten ne vielä paistetaan piirakassa, on kyllä kumipaloja sitten, olen aina lisännyt munat raakana, mutta maitoa en ole lisännyt. Tämä täytyy nyt kokeilla 😀

Entäpä sitten kun on kananmuna-allergisia?
Korvataanko perunajauhoilla
1 rkl perunaj. js 3 rkl vettä = 1 muna

No. Monta versiota. Omani rahkavoitaikinaan (250 g rasvatonta maitorahkaa, 250 g voita/margariinia, 250 g HIIVALEIPÄJAUHOJA, jolla korvaan aina suolaisen ohjeiden vehnäjauhot, 2tl leivinjauhetta, suolaa).
Riisin sijaan suosittelen riisi-kaura/riisi-ohra/riisi-monivilja. Näin maukkaampi ja ”terveellisempää”!

Perinnepiirakka perheemme jouluissa. Olen saanut ohjeen äidiltä ja hän aina keitti jauhelihan vähässä määrässä lihalientä + valkopippuria. Tulee pehmeämpi ja täyteläisempi maku.

Samanlainen piirakkaohje oli jo 7-luokan kotitalouskirjassa 1986 🙂 Ja jollen ihan väärin muista, niin samasta kirjasta löytyy edelleen. En tosin ole tarkistanut, onko ohje muuttunut vuosien saatossa. Mutta ah niin hyvää! Tätä on tehty ja voisinpa tehdä taas pitkästä aikaa 🙂

Jos pitkästä aikaa tekis lihapiirakkaa

Enpä ole montaa kertaa lihapiirakkaa tehnyt, enkä ikinä juustoa sinne ymmärtänyt laittaa 🙂 vaan aina keitettyä kananmunaa (eikä varmaan yhtään näin hyvää ole ollut, koska tosi tosi harvoin tehnyt) ..nyt alan kyllä tekemään useammin, jakun valmiina sopivan kokosia taikinalevyjäkin nykyään myynnissä (aikasemmin piti koota monesta pienestä)..Etsisin ohjetta et mitähän sinne nyt piti laittaakkaan, eikä se keitetty kananmuna nyt yhtään makuaisteja hivellyt 🙂 ..Löysin tämän ja nam hyvää on! 🙂 Ihan ohjeen mukaan ei tullu tehtyä, kun ei pitänyt alunperin lihapiirakkaa tehdä, vaan keitin pvällä riisiä ja siitä kun ei näköjään saanut irtonaista tekemälläkään, et lähes puuroa siitähän sit tuli..eikä hukkaan viittiny heittää kun keitettykkin jo oli (kanaliemessä).. (huomasin myös että tämähän ohje onkin Karjalasta ja kuulinkin juuri valko-venäläiseltä, että ei heitetty mitään ruokaa hukkaan ja eläimiäkin syötettiin jos jotain jäi), (ja samaa mieltä on isoäiti, joka on myös Viipurista tienhaarasta)..no sit mietin et mitäs riisistä sit tekis.. et lihapiirakkaa! ni mars kauppaan ja ostaan taikinaa..lisäsin sit pualikkaan lihaliemen vielä mikron ja pienen nesteen kera ja reilu 1dl maitoa, kun tuntu et riisikin oli aika kosteeta ja 2dl maitoa olis vähän liikaa..jauhelihakin kun oli ihan muuta ruokaa varten paistettu, ni oli jo maustettu valkosipulilla ja kuivatulla sipulirouheella ja jauhelihamausteella..tytölle 3v ihan passeli kun ei ole pippuria :)..ja kaikki vaan sekasin. Pitääköhän viedä isoäitille maistiainen, vaikkakaan ei ole tehty niinkuin isoäiti aikoinaan teki kuivahkoon lähes sokerittomaan tosi tummaan pullataikinaan 🙂 ps: kaupassa oli valmiina just passeli lehtitaikina 800g (suunnuntai isot lehtitaikinalevyt)..400g laitoin alle ja toiset päälle..tästä tuli heti itseni lisäksi tytönki lemppari ja luulisin et pojanki tuleva lemppari, vaikka ei riisistä pidäkkään, mutta onhan tää nyt ihan eri ku pelkkä keitetty riisi 😀 ja poika varmaan lisää pippurinsa suoraan myllystä vaikka taikinan päälle 😀 ja kiitos lemppari ohjeesta

Rahka-voitaikina ja paljon jauhelihaa, sopivasti riisiä, mausteita, keitettyä kananmunaa, nam nam

Lihapiirakkaa ja lihalientä, mmm…. Jos oli keitetty lihalientä, tehtiin piirakka ylijääneestä lihasta, muulloin jauhelihasta. Piirakassa oli se pointti että sipulia ei kuullotettu, se ruskistettiin. Ja sipulia ja pippuria pitää olla tarpeeksi. Ehkä siksi, että lihaliemilihassa ei enää paljon makuja ole 😉

Aika hauskaa muuten, että kommentteja on tullut jo vuoden ajan.

No aina oppii, enpä ole ennen laittanut munamaitoa lihapiirakkaan, tuota täytyykin kokeilla,kiitos vinkistä

Munamaitoa on ohjeen mukaan liikaa, valui pellille ja siitä oli työläs saada pois ennen uuniin laittoa. Muuten hyvä! Mausteita tarpeeksi! joskus kokeilen lisätä valkosipulia ja jopa chiliä.

Äidilläni oli aikoinaan kahvila ja kanttiini ja hän leipoi joka aamu kotona tälläisia sinne myyntin. Oli mukava herätä aamulla kun tuoksui hyvältä 😋

Piirakkaan voi jauhelihan korvata sienillä. Jos et metsästä löydä tai et uskalla poimia kun et tunne. Käytä herkkusieniä kaupasta. Sieniä ja sipulia ja mausteita suolaa , pippuria ja sunmuuta. Sipulisen piiraankin voit tehdä.
T. susannahoo

Lapsuudessani tehtiin aina tällaista piirakkaa, ja hyvää oli!

Olisiko sinulla vinkkiä siihen, mitä jauhelihan sijaan voisi laittaa, jos haluaa piirakasta kasvisversion?

Tei lauantaina ihan vain haudutetusta ,hyvin mausterusta kaalista sisuksen..
Tuli niin mehukasta ja maukasta..
Kokeilkaa!!

Jauhelihan tilalle voi panna haudutettua kaalia keitetyn ja hakatun kananmunan sekä sipulin kanssa. Mahtavan makuista. Myös silakoista sopivine tykötarpeineen tulee hyvää. Päälle tai väliin hyvälaatuista ketchupia, omatekoista vahvaa sinappia sekä valkosipulikurkkuviipaleita. Meidän perhessä tehdään levylihis useimmiten sokerittomaan pullataikinaan, jolloin se ei ole niin rasvainen ja maistuu hyvältä kylmänäkin. Meidänkin ohjeemme on peräisin Karjalasta, lihistä tehdään jo kolmannessa polvessa:)

Dick Lindertz

Käytän välillä pienemmäksi murskattua ja kevyeesti paistetua falafelia jauhelihan korvikeena, pitäisi toimia myös tässä. Ja tummalla soijaruoheella onnistuu myös hyvin

Hei ja kiitos tästä ohjeesta.

Minunkin äitini on Koivistolta ja hän teki taikinan vähän pullataikinatyyliin; sokeria puolet pullaohjeesta, eikä tietysti kardemummaa. Helppoa tälläkin tyylillä.
Mä olen aina tehnyt noin, samoin aikuiset tyttäreni. Kaikille se on ollut suuri herkku.
Mutta vaihtelu virkistää, joten seuraavalla kerralla teen Sinun ohjeellasi.

Dick Lindertz

Minulla on vielä kokeilematta pullataikinapohjainen versio, täytyypä minunkin kokeilla sitä!

Se on itse asiassa sellainen hiivaleipätaikina, jota Karjalassa tehtiin 🙂 Lihapiiruat oli iso herkku ja juhlaruoka. Kuten oli karjalanpaistikin, ja herne-/papurokka, jota syötiin juhlien päätteeksi: siitä vieraat tiesivät, että pian olisi aika hiippailla kotia päin 😀

Mun mamma käytti puuroriisiä ja paljon voita. Ei tartte munamaitoa . Pullataikina pari ruokalusikallista sokeria ja suolaa enemmän. Ei tietty kaardem. Jauheliha sipuli paistetaan , riisit keitetään veteen. Sekoitetaan jauheliha ja riisit. Siitä tulee sellanen kiinteä. Sipulit kuullotetaan paljossa voissa. Sit kaulitaan levyt ja mössö sisään, kansi päälle ym. hommat. Jauhelissa maustepippuri on se makua antava ym. Maistuu älyttömän hyvälle kinkun kanssa. Mamma oli Karjalasta.

60-luvun lopulla teimme Joensuun talouskoulussa joka viikko isoja lihapiirakoita myyntiin ja kaupungin rouvat kävivät niitä ostamassa koululta.
Ne olivat maukkaita!

Niin mekin tehtiin Lapuan emäntäkoulussa tuota lihapiirakkaa. Olen tehnyt sitä sen jälkeen monta kertaa. Vieläkin on siellä tehdyistä ruuista kansio tallella.

Varmasti maistuvaa, mutta kokeilepas tätä: jauhelihaa 400g, 1 sipuli, kuullota sipuli ja paista jauheliha kypsäksi. Murusta paistetun jauhelihan sekaan 1 lihaliemikuutio, paloittele 1 koskenlaskija ja lisää 1 prk kermaviiliä. Anna porista pikku lämmöllä niin, että sakeutuu mössöksi. Muuten samalla tavalla, levytaikinan päälle levitä mössö, kansi päälle, haarukalla pistot ja kananmunalla voitelu ja uuniin.
Tämä oli -96-99 vuosina hitti opiskelijakämppämme bileissä, nyt sitä perheelle ja pellillisestä ei montaa palaa jää seuraavaksi päiväksi:)

Dick Lindertz

Kuulostaa hyvältä Katja 🙂

Kiitos reseptistä! Hyvää tuli, juuri minun makuuni!

Dick Lindertz

Kiva kuulla Rosette 🙂

Olen katsonut usein tätä ohjetta, mutta en vielä ole saanut toteutettua. Mielenkiintoista, että tästä tuli mieleen, että aikanaan 60-luvun lopulla oli Nissenin baareissa lounasvaihtoehtona lihapiirakka (-pasteija?), lihaliemi ja liekö ollut jälkiruokana jäätelö. Tuli vaan menneisyyden elämyksellinen muisto hyvästä mausta ja oli melko suosittu ruokatuntieväs työkavereiden kanssa ruokaillessamme… 😉

Dick Lindertz

”lppoika” tällainen perinteinen lihapiirakka tuo monella lapsuuden/nuoruuden tai jonkun hyvän muiston mieleen. Me muistamme hyvin maut ja moni ruoka onkin siksi niin herkullinen kun se tuo samall mileen muistoja. Toivottavasti saat tämän totutettu 🙂

Vaimoni tekee tuon joulupiirakan siten, että keitetty naudanliha jauhetaan lihamyllyllä ja sekoitetaan muihin aineksiin. Munamaidon sijaan tilkka kermaa ja lihalientä (keitetystä lihasta) mehevöittämään. Nautitaan lämpimänä lämpimän lihaliemen kanssa jouluaterian aluksi. Kaikki rakastavat sitä, lapsenlapsia myöten!

Dick Lindertz

Kuulostaa tosi hyvältä Veko, tästä löytyy upeasti useita eri variaatioita 🙂

Oli pakko ajaa keskiviikkona kaupan kautta kotiin ja testata.

Herkullista piirakkaa. Kotisinappi pintaan ja kitusiin. Maku vaan parani kun jäi muutama pala seuraavalle päivälle.

Dick Lindertz

Totta ”nyt naama kiiltää” maku vaan syvenee jos raaskii jättää seuravvan päivään 🙂

Olen yrittänyt kaivella vähän sieltä ja täältä versiota taikinaan.
Mummi teki yleensä taikinan perusmuusin jämiin…
Tuli ihan älyttömän hyvä…
pitäisiköhän ihan vaan kokeilla muusin lopusta ja lisätä vehnäjauhoja ja vaikka munaa…..
minusta se oli parempaa kuin äidin tekemä lehtitaikinaan.

Dick Lindertz

Kannattaa sirpalo kokeilla just noin, käytän usein perunamuusin jämiä suolaisten leivonnaisten joukossa ja siitä tulee niihin hyvä maku ja rakenne.

Evakko-äitini oli Kuokkaniemeltä ja meillä oli luonnollista karjalaiset herkut! Olen lapsuuteni syönyt lihapiirakkalevyä – ilman kanamunaa ja kaalia. Nytkin tein sitä tyttäreni luona ”kinkun-valvojaisiin”, nam, kaikille kelpasi!!

Minunkin äitini on Koivistolta kotoisina ja leipoi joka lauantai monenmoista syötävää, jotta lapset saivat mahan täyteen.
Minä leivon myös rahkavoitaikinaan ja väliin laitan ruskistetun jauhelihan, keitetyt riisit, sipulikeittopussin mausteeksi ja yhden kananmunan. Voitelen kananmunalla ja koristelen korppujauhoruuduilla.
Ja on hyvää kylmän maidon kanssa.
(P.s. nimimerkkini on peräisin työpaikaltani, jota käytin vuosia.)

mä teen joka joulu piirakan ja liemen ollut kanssa äidin ja isän lapsuudessa perinne eli en käytä jauhelihaa vaan nyt ostin häränhännän ja sisäpaistia keitin ne ja hienonsin monitoimikoneella ja sipulia kuullotin riisipuuroo ja keitettyy kananmunaa sekä kaupan voitaikinaa valmiina levynä. Tää on joka joulu pakollinen teko lapset eivät pienenä oikein muista jouluruuista välittänyt joten tämä on must!

Tuota meillä äiti teki 70-80-luvulla, kun tuli vieraita kylään 🙂 Kovin suosittua oli.

Ohjeessa mainitaan 2 dl raakaa riisiä – niin mihin nää kaks desii raakaa riisii menee, ku itse reseptis selitetää ainoastaan siitä keitetystä riisistä?

Dick Lindertz

Ainesosissa kerrotaan kuinka paljon sitä riisiä tarvitaan jotta osaa varatta oikean määrän keittämistä varten. Ohje alkaa sanoilla ”Keitä riisi lihaliemessä kypsäksi..” 🙂

Pippurin määrä on hurja, kaikkiaan 2,5tl- itse laittaisin ihan maksimissaan 1tl yhteensä..

Dick Lindertz

Toki pippurin määrä kannattaa säädellä omien makutottumusten mukaan. Meillä pidetään pippurisesta 🙂

Tarviiko taikinaa siis kaksi pakkausta ? Mulla on taikina jossa lukee iso lehtitaikinalevy, 600 g. Riittääkö se? Tuleeko tuosta annoksesta siis koko pellillinen?

Dick Lindertz

”leipurityttö” osassa on vamiina 2 levyä (800g paketissa), mutta olen tehnyt myös tuosta 600g levystä halkaisemmalla se ja kaulimalla puoliskot pellillisen kokoiseksi (jos tekee kahdesta 600g niin taikinasta tulee liian paksua), ja kyllä tuosta tulee pellilinen. Herullisia piirakkahetkiä

Nam ”kokkiX” kuulostaa hyvältä!

Tein muunnelman niin , että maustoin texmexhenkisesti sekä jauhelihan että riisin ja lisäsin täytteeseen vielä kaksi keitettyä munaa. Oikein oikein hyvää.

Hienoa ”Paavalin kukka”, Kommentit ovat ruokabloggauksen helmiä, niistä saa sekä itse että muut lukijat paljon vinkkejä ja kokemuksia

Mukana maku 16.11.15

Vehnätaikinaan minä tein, sopivasti voilla ja suolalla maustettuna. Ei ole kaloreita niin paljon, kuin kaupan valmiissa pohjassa. Hyvin teki kauppansa, vaikka en laittanut juustoraastettakaan. Nyt aion laittaa juustoraasteen mukaan, niinkuin ohjeessa mainittiin.
Kommenteista saa hyviä vihjeitä. Kiitos.

Olen syönyt kurkkuslatattia ja suolakurkkuja tämän piirakan kanssa mutta en ole kokeilut laitaa joukkoon, kuulosta mielenkiintoiselta ja hyvältä, kiitos vinkistä ”äitee123”

Meillä syötiin tätä 80-luvulla lauantaisi saunan jälkeen 8 ) äiti laittoi suolakurkkua tai kurkkusalaattia ja tilkan kermaa munamaidon sijaan, hyvää oli!

Kuulostaa tosi hyvältä ”Miniä” ja varmasti alkuperäisempi tapa valmistaa piirakka!

Anoppini teki aina joulupöytään lihapiirakan. Liha keitettiin ja ”nyhdettiin” kypsänä hienoksi, ei siis käytetty jauhelihaa. Ja tuo keitinliemi valmistettiin maukkaaksi lihaliemeksi. Oli hyvää!

Harmi tiitamaria, makuasioista onneksi voi kiistellä 🙂 ja onneksi sinulla tapa tehdä piirakka joka on juuri sinun makuun, oikein hyivä herkkuhetkiä itse tehdyn piirakan parissa!

HYI KAMALA….KAUHEA PETTYMYS…..TÄYSIN MAUTONTA !!!!!!! Ei näin tehdä LIHA-piirakkaa.
Juusto ja munamaito pois. Parhaimman makuisen saa kun laittaa kerroksittain lihaa, riisiä ja keitettyä kananmunaa. Loput piirakasta lentää nyt roskiin !!

Kyllä se kolmas kananmuna on voiteluun 🙂
Pintaa voi tosiaan pistellä vähän reikiä jos ei halua kovin pulleeta piirakka (toki se laskee jäähtyessä jonkun verran), mutta lisään tämä ohjeeseen huomion ohjeeseen Kiitos!

Voiteluun!

En ehinyt vielä kokeilla, mutta minä tyhmä? Ohjeessa lukee 3 kananmunaa ja sitten munamaidon teossa vatkaa kaksi kananmunaa ja maito. Mihin se yksi muna kuuluu????

Hyvää tuli, mutta pari tarkennusta vielä reseptiin. Jauhelihaksi paistijauheliha, ei sikanautaa, tulee turhan rasvainen muuten minun makuuni.
Ja taikina pitää vielä pistellä, en tehnyt sitä ja tuli vähän turhan korkea piirakka ;O)
Riisit keitin kanaliemessä, ja lisäsin keitinveteen chiliä, ja jauhelihan sekaan paprikarouhetta, ja jätin pippurit pois.
Joku voi oudoksua tuota munammaidon käyttöä, mutta onhan se helpompi syödä ja tulee vielä ruokaisampi, kun on munatkin mukana..

Lapsuuteni Jouluruokiin,usein iltasyömisiin kuului ehdottomasti Lihapiirakka ja lihaliemi..Olipa hyvää..

Kuulostaa Iusuraireri todella hyvältä, nyt on kyllä pakko kokeilla tätä lihaliemen kanssa!

Meillä alkaa joululounas tällä piirakalla. Meillä se tehdään paistista, joka keitetään ja silputaan. Ja se lihaliemi kuuluu siihen kyytipojaksi.

Ole hyvä AnneliMe, toivotan oikein onnistunutta kahvihetkeä!

Nyt on pakko alkaa kokeilla tuota rahkavoitaikinalla tehtyä verrsiota, Kuulostaa herkulliselta. Tämä ohje tuli kuin tilauksesta, sillä torstai-illaksi pitää tehdä tarjottavaa kahvitilaisuuteen. Kiitos!

Aiva totta Riitulainen, minulla on hämärästi samanlainen mielikuva että tämän kanssa nautittiin aikoinaana lihalientä

Tästä tulee lapsuus mieleen 🙂 Meillä äitini teki meille tätä kun oltiin pieniä, hänen äitinsä teki heille ja minä teen tätä usein illanistujaisiin 🙂 Mulla on sellasia hämäriä muistikuvia et joskus pentuna tämän kanssa nautittiin lihalientä.

Moikka Rtir

Olen kokeilut tehdä vehnätaikinaan (vähän samantapainen taikina kun uppopaistetuissa pienissä lihapiirakoissa) se lienee se kaikista alukperäisin versio, piiraksta tulee silloin leipämäsempi. Oli kyllä hyvää sekin mutta vähän suurityösempi.

Rahkavoitaikinaa voisin kokeila, pidän pienestä happamuudesta joten todennäköisesti pitäisn siitä myös, kiitos vinkistä 🙂

Minunkin äitini on syntyisin Koivistolta ja peri leipomisohjeet
äidiltään. Hän teki ison lihapiirakan useimmiten vehnätaikinaan. Se oli kuulemma ruokaisampi ja lämpimänä kylmän maidon kanssa täytti lasten vatsat.
Minä olen muunnellut sitä senverran että teen taikinan rahkavoitaikinaksi ja kaulin siitä ne kaksi levyä. Minusta se on vielä parempaa.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *