En voi kieltää, etteivätkö hyllyni olisi jo entuudestaan notkuneet italialaiseen keittiöön keskittyvistä keittokirjoista.
Keittokirjat, herkut ja keittiövälineet ilahduttavat yhtä hyvin pitkälle ehtinyttä kuin aloittelevaakin kokkaajaa. Kokosimme 13 viime hetken lahjavinkkiä herkkusuulle!
Ihan ensiksi on pakko mainita, että en erityisemmin lämpene keittokirjoille, joissa ei ole kuvia. Keittokirjan ei mielestäni ole tarkoitus olla romaani, vaan visuaalinen teos, jonka herkulliset ruokakuvat innostavat kokkaamaan.
Joku perheessämme voisi ehkä kuitata että Lähiruokaa-kirjan arvostelun kirjoitus tuli kalliiksi ;) Ei siksi, että kirjan lukeminen olisi mitään maksanut, mutta sain ihan mahdottoman innostuspuuskan tehdä kirjan ohjeella omenasosetta.
Parempaa arkiruokaa on Alexander ja Hanna Gullichsenin Safkaa-kirjan alaotsikko eikä suotta. Kirjasta löytyy monia simppeleitä reseptejä selkein ohjein varustettuna.
Luomuruokaa lapselle on raikas koko perheen keittokirja, jossa opastetaan valmistamaan ateriat perheen pienimmän ehdoilla.
Sienet ja sieniherkut on keittiökirjahyllyn perusteoksia. Teoksessa on kattava valikoima keittiön parhaita sieniä ja niistä loihdittavia herkkuruokia. Tekijät ovat alansa huippuja.
"...tämä teos on selvästi ruokakirja, keittokirja jos niin halutaan", kirjoittaa Christer Lindgren Stadin klassikoiden alkulehdillä. Kirja on, kuten alkupuheessa luvataan nostalginen elämys ja kulttuuriteko dokumentoinnin saralla Helsingin legendaaristen ravintoloiden klassikkoannoksista.
Kirjan nimi lienee enne, sillä jo sivuja selatessa tulee ähky. Pizzaa ja pastaa, täytettyä leipää, juustokakkuja ja parhaita piiraita, ohukaisia ja vohveleita, jäätelöä ja jäätelökakkuja. Värikkäitä, tunnelmallisia kuvia ja mutkattomia reseptejä sivu toisensa perään.
Fantasiakakuistaan tunnettu tekijä Ulla Svensk näyttää nyt, miten erityisesti voileipäkakkuihin voi loihtia uutta ilmettä. Ne ovat jälleen suosittua juhlatarjottavaa, ja kirja sisältää runsaasti myös arkeen ja juhlaan sopivien piirakoiden ja pikkusuolaisten ohjeita.
Huomaan suhtautuvani raakaruokaan samanlaisilla ennakkoluuloilla kuin mihin itse vegaanina törmään keskustellessani ruokavaliostani sekasyöjien kanssa. Raakaruokailu vaikuttaa asiaan perehtymättömän korviin hankalalta ja aikaavievältä. Mahtaako raakaruoasta saada kaikki tarvittavat ravintoaineet, lähteekö sillä nälkä ja saako raaka-aineet lähikaupasta?
Savustuskirjan ja Suomalaisten kalaherkkujen kirjoittaja antaa nyt onnistumisen avaimet ja yli 70 reseptiä kesäiseen grillaukseen.
Otin Mirelle Guilianon Ranskattaret eivät liho -kirjan testaukseen lähinnä kesäksi bikinikuntoon -vitsinä, mutta kirjan saatuani yllätyin suuresti. Olin varautunut hömppämäiseen dieettiopukseen (pokkariformaatti ja kirjan nimi edesauttoivat ennakkokäsityksiäni), mutta tutustuttuani opukseen sain huomata kirjan tarjoavan fiksuja ohjeita niin syömiseen kuin muutenkin tasapainoiseen elämään.
Rakastan hyvää ruokaa, mutkatonta kokkausta sekä matkustamista. Siksi Anna ja Fanny Bergenströmin Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla –kirja olikin minulle täydellinen valinta.
Bistro - Pariisin parhaat bistrot ja klassiset reseptit kirjalta odotin varmaan liikaa. Kirjaan on kerätty kaikki mistä pidän eniten, Pariisia, pikkurafloja, ja junttiruokaa mutta kaikista läpi käydyistä bistroista kerrotaan lähinnä vaan mitä syötiin, paljonko maksoi ja kuinka lihava (ja punottava) omistaja on.
Lähi- ja kausiruoka on puhuttanut ihmisiä viime vuosina, ja sen tiimoilta on toki ilmestynyt myös useita keittokirjoja. Yksi mielenkiintoisimmista teoksista on Tuuli Kaskisen, Outi Kuittisen, Saija-Riitta Sadeojan ja Anna Talasniemen Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville (Teos 2011).
Harvoin saan käsiini yhtä rohkaisevaa ja selkeää keittokirjaa kuin valokuvaaja Marina Ekroosin Silmänruokaa. Kauniiden kansien väliin on tallennettu kekseliäs tapa kuvata annosten raaka-aineet ja valmistusvaiheet yhdessä otokessa.