Yhdysvaltojen suurimpiin kuuluvissa viinijulkaisuissa Wine Spectatorin nettisivuilla oli mielenkiintoinen artikkeli viinien kellaroinnista. Yhdessä kappaleessa artikkelin kirjoittaja Matt Kramer kiteyttää mielipiteensä:
Alto Adigen tarjontaa, etenkin meillä Suomessa, hallitsee valkoiset rypäleet. Mitä nyt muutama alkuperäinen punainen lajike eli Marzemino ja Teroldego ovat eksyneet hyllyille. Näiden herkkujen lomassa jäämme ilman yhtä aivan varmasti suomalaistenkin suuhun sopivaa rypälettä, Lagreinia.
Kun oma viiniharrastus lähti rullaamaan joitakin vuosia sitten, oli pääpaino Italiassa ja etenkin Toscanassa. Eipä tule siis yllätyksenä, että olen siitä lähtien nostanut Antinorin Tignanellon klassikkoviinien liigaan.
Huomenna se sitten tulee – baanaanihiivalla maustettu Gamay. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Ainakin naurussa on pitelemistä, kun katsoo viinikapinnallisten esittämää oikeaa tyyliä nauttia Beaujolais Nouvea.
Syksyiseen iltaan tahdottiin jotain vaihtelua normaaliin tarjontaan. Hyvin herkästi sitä tarttuu tuttuihin maihin eikä poistu lainkaan omalta mukavuusalueeltaan. Nyt piti saada jotain muuta kuin vanhaa maailmaa, joten mukaan tarttui Marlborough’n Chardonnay.
Viime viikolla järjestetyt Viini, ruoka ja hyvä elämä –messut tarjosivat taas perinteisen kattauksen kunnon tungoksella höystettynä. Tällä kertaa ei ollut aikaa ravata jokaista tiskiä läpi vaan lähes kaikki aika meni Vindirektin ja Rhonen viinien tiskien antimien äärellä mistä päästäänkin asiaan.
Hyvä, että viikonlopun rapujuhlista oli selvitty kotiin, kun illaksi oli jo sovittu pienimuotoiset korjaussarjat muutaman vanhemman viinin ja hyvän ruuan parissa. Vaikka sohvalla löhööminen ja pizzan mussuttaminen on myös ihan kelpo tyyli viikonlopusta selviämiseen, ei tämän kertainen dinneri jäänyt lainkaan huonommaksi - päinvastoin!
Jos ainoa kokemus Beaujolais’sta on nuori hiilidioksidimenetelmällä (macération carbonique) valmistettu Nouveau niin tällöin olisi syytä hankkia pullo Marcel Lapierren Morgonia ja muuttaa käsitystä miltä Gamay'n kuuluisi maistua.
Burgundia ostaessa tai tilatessa pitää tietää kaksi asiaa: viinitarhan tai –kylän nimi ja tuottajan nimi. Vain harvoissa tapauksissa koko viinitarhan omistaa vain yksi tuottaja. Näiden pullojen kyljestä löytyy sana monopole. Systeemin huono puoli on se, että tarhat ovat laatuluokiteltuja, mutta tuottajat eivät. Esimerkiksi Le Chambertin –tarhalla on reilu 20 eri tuottajaa, joiden viinin laatu ja tyyli vaihtelee suuresti. Domaine Armand Rousseau tekee loistavaa viiniä, kun muut eivät millään yllä Rousseaun tai edes Grand Cru maininnan arvoiseen tasoon. Tämän laadun ja tyylin vaihtelun takia on syytä valita pullo ensisijaisesti tuottajan mukaan, sitten vasta - riippuen lompakon koosta – apellaation.
Penfoldsin Grangen niittäessä mainetta maailmalla ja hintojen pysyessä reilussa 300 eurossa niin peruskuluttaja ei pääse nauttimaan Australian laadukkainta Shirazia tyhjentämättä lompakkoaan. 1950-luvulla, kun Max Schubert aloitti Grangen valmistuksen, aloitettiin myös sen tammettoman pikkuveljen St Henrin kehittely. Ensimmäinen St Henri laukaistiin markkinoille 1957 vain murto-osalla Grangen hinnasta.
Rypäleistä viis pyrkii keskittymään mahtavien fiilisten etsimiseen viinien, ruokien ja niiden yhdistelmien avulla! Blogia kirjoittaa Viinikerho Fiascon perustaja, matemaatikko ja ehdoton hedonisti. Viinien personalliseen maailmaan hypätään ennakkoluulottomalla asenteella. Tietotaitoa on kartutettu viinikurssien, lukemattomien tastingien ja mikä parasta, viinimatkojen avulla. Rypäleistä viis ei välitä onko viini tehty Pinot Noirista tai Merlosta - hyvästä viinistä tulee vaan yksinkertaisesti hyvä mieli.
Palautetta ja yhteydenottoja voi laittaa osoitteeseen rypaleistaviis@gmail.com.
Kategoriat
Otavamedia Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA
Asiakaspalvelu
puh: +3589156665
fax: +35891566511
Avoinna: ma-pe klo 8.00-17.00
Verkkopalvelut
.jpg)
Tilaa RSS-syöte!