Kai se on myönnettävä: kesä vetelee jotakuinkin viimeisiään ja arkinen aherrus on taas todellisuutta. Kaikessa on kuitenkin puolensa, arkihan nimittäin tarkoittaa myös tuttuja ja turvallisia arkirutiineja sekä ennen kaikkea mukavan möyheitä arkiruokia! :) En valita.
Arkiruuan ei kuitenkaan aina tarvitse tarkoittaa loppuunkulutettuja nakkikastikkeita ja makaronilaatikoita. Esimerkiksi jälkimmäisestä saa taiottua pienillä viilauksilla mitä erilaisempia versioita. Tämä makaronilaatikkomuunnos syntyi erään erityisen väsyttävän työpäivän päätteeksi, kun ostoskoriin valikoitui tasan sitä mitä nyt vain sattui tekemään mieli.

(6 annosta)
300 g pennepastaa
1 pienehkö sipuli
1/2 parsakaali
2 prk tonnikalaa öljyssä
75 g feta- tai aurajuustoa
7 dl maitoa
3 munaa
suolaa, pippuria, yrttisekoitusta
100 g mozzarellasiivuja
0,5 dl raastettua parmesania
Keitä pasta al denteksi ja valuta. Pilko sipuli ja paloittele parsakaali. Valuta tonnikalat. Vatkaa munat ja maito keskenään ja mausta munamaito suolalla, pippurilla ja yrttisekoituksella. Voitele uunivuoka ja kaada pastat, tonnikalat, parsakaalit sekä feta- tai aurajuustomurut vuokaan. Sekoita hyvin keskenään ja kaada päälle munamaito. Lado vuoan päälle mozzarellasiivuja ja raasta lopuksi päälle hieman parmesania. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Sanna
Pippurimyllyssä kokataan mutkatonta ja mahdollisimman aitoa arkiruokaa rennolla otteella ja fiilispohjalta. Blogia kirjoittaa 28-vuotias hyvän ruuan ystävä, jolle ruuanlaitto on rakas harrastus, loputon kiinnostuksen kohde ja mitä mainioin tapa rentoutua. Tässä valkosipulin, chilin ja inkiväärin tuoksuisessa keittiössä valmistuu ruokaa pääasiassa kasviksista ja eväkkäistä ja toisinaan vähän muustakin. Voit lähettää minulle postia osoitteeseen pippurimyllyblogi@gmail.com
Kategoriat