Pippurimylly: Fetalohi ja sitruuna-oreganoperunat

Kommentoi juttua
Katsottu: 759 kertaa

Kesäfiilis on kuluneella viikolla ollut vähän hukassa, ja se on näkynyt myös kyökin puolella. Raikkaiden salaattien ja muiden perinteisten kesäruokien sijaan mieleni on tehnyt ennemminkin lämmintä ruokaa ja erityisesti erilaisia uuniruokaviritelmiä. Onneksi kaikista klassikkouuniruuista voi aina tehdä hieman kesäistetymmän version!

En yleensä koskaan lähde ruokakauppaan päämäärättömästi ilman tarkkaa kauppalistaa ja tehokasta toimintasuunnitelmaa. Toissapäivänä päädyin kuitenkin haahuilemaan lähikauppaan vailla pienintäkään aavistusta siitä, mitä sieltä olisi tarkoitus ostaa. Inspiraatio löytyi loppujen lopuksi vihannesosastolta, mistä hetken ihmettelyn jälkeen ostoskoriin poimiutui uusia perunoita, tuoretta oreganoa ja sitruunaa. Lisukkeeksi uunilohta ja kah - päivän ateriaongelmat oli ratkaistu! Sitruuna-oreganoperunoista tuli erinomaisen hyviä ja rapsakoita, lohi jäi tällä kerta sivurooliin.

 



Sitruuna-oreganoperunat
500 g pieniä varhaisperunoita
reilu loraus oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua sitruunan kuorta
2 rkl sitruunan mehua
kourallinen tuoretta oreganoa
merisuolaa ja rouhittua mustapippuria

Pese perunat huolellisesti ja halkaise perunat kahtia. Lado perunat voideltuun uunivuokaan ja kaada joukkoon reilu loraus oliiviöljyä. Murskaa joukkoon valkosipulinkynnet, raasta sitruunankuorta ja purista sitruunanmehu. Mausta silputulla oreganolla, merisuolalla ja mustapippurilla. Sekoita huolellisesti keskenään ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, tai kunnes perunat ovat sopivan pehmeitä.

Fetalohi
500 g lohifileetä
sitruunamehua
suolaa ja pippuria
50 g fetajuustoa

Purista lohifileen päälle sitruunanmehua, suolaa ja pippuroi. Murenna päälle myös fetajuustoa. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia riippuen fileen paksuudesta.

27.7.2012 klo 23:15

Sanna

Jätä kommentti

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

 

Kilpailu ruokabloggareille: Tee Suomen makein jäätelö!

 

Pippurimylly

Pippurimyllyssä kokataan mutkatonta ja mahdollisimman aitoa arkiruokaa rennolla otteella ja fiilispohjalta. Blogia kirjoittaa 28-vuotias hyvän ruuan ystävä, jolle ruuanlaitto on rakas harrastus, loputon kiinnostuksen kohde  ja mitä mainioin tapa rentoutua. Tässä valkosipulin, chilin ja inkiväärin tuoksuisessa keittiössä valmistuu ruokaa pääasiassa kasviksista ja eväkkäistä ja toisinaan vähän muustakin. Voit lähettää minulle postia osoitteeseen pippurimyllyblogi@gmail.com

 

Kategoriat

Aasia

Kala

Kana

Kasvikset

Katkarapu

Keitto

Kikherne

Leivät/sämpylät

Linssit

Lisukkeet

Makeat herkut

Pasta

Pavut

Piirakat

Pikkusuolaiset

Pizza

Risotto

Salaatti

Sienet

Soijarouhe

Soijasuikaleet ja -leikkeet

Tofu

 

Lisää suosikiksiRuokablogilistan kärjessä