Rakastan hyvää ruokaa, mutkatonta kokkausta sekä matkustamista. Siksi Anna ja Fanny Bergenströmin Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla –kirja olikin minulle täydellinen valinta.

Halusin valita testattavaksi myös hieman vanhempaa tuotantoa, sillä uskon, että hyvät reseptit elävät vuodesta toiseen. Kirja lumosi heti alkuun kuvilla ja tunnelmallaan, kuvien värimaailma ja kirjassa esitellyt raaka-aineet veivät matkalle auringon alle.
Kirja oli jaoteltu hauskasti eri ainesosien mukaan, kaiken kaikkiaan mukana oli seitsemäntoista lukua. Oman osionsa saivat muun muassa avokado, tomaatti, inkivääri, sitrushedelmät, piparjuuri, vanilja ja kardemumma. Reseptit nojasivat näihin raaka-aineisiin monipuolisesti, kustakin ainesosasta oli monta kymmentä reseptiä. Makutunnelmat pyörivät lähinnä Välimeren maastossa, mutta joukossa on myös vahva ripaus Aasiaa.

Kirjassa äiti ja tytär kokkaavat rennosti ja tarinat tuovat hauskasti elävyyttä resepteihin. Vaikka jotkut reseptit olivat huvittavan helppoja, oli niissäkin silti ideaa ja yllätyksellisyyttä. Yleensä en kokkaa keittokirjojen pohjalta, mutta tämä kirja tulee varmasti keittiössäni kulumaan, sillä ruuanlaittostaili oli hyvin lähellä omaani; rentoa, kokeilevaa, maukasta ja kuitenkin helppoa. Reseptien selkeys, herkulliset kuvat ja ainesosien oivaltava käyttö tekevät kirjasta loistavan inspiraationlähteen kotikokkaajalle.
Kokeilin kirjasta useampaakin reseptiä, mm. uudeksi suosikikseni kohonnutta avokadosalaattia sekä broileritortilloja. Molemmat olivat helppoja, nopeita ja silti maistuvia, siis juuri täydellisiä reseptejä minulle.
parmankinkkuviipaleita (2-3/ syöjä)
erilaisia salaatinlehtiä
avokado
krutonkeja
ruohosipulia
öljyä
Paahda parmankinkkuviipaleita 190-200 asteissa uunissa vajaat kymmenen minuuttia. Revi salaatti pohjaksi, pilko avokado reilun kokoisina paloina joukkoon, murra rapeksi paistunut kinkku sekaan ja ripsuttele krutonkeja päälle. Silppua hieman ruohosipulia joukkoon ja tilkka öljyä. Nauti!

2-3 broilerinfileetä paloina
1 iso sipuli
1 paprika
suolaa
mustapippuria
chilijauhetta
1 dl valkoviiniä / vettä
8 tortillaa
nippu korianteria
Ruskista broilerinfileet öljyssä, mausta pippurilla ja suolalla. Lisää suikaloitu sipuli ja hetken päästä myös paprika, paista muutama minuutti. Mausta chilijauheella, kaada päälle viini tai vesi, anna poreilla kannen alla noin viisi minuuttia. Koristele korianterilla.
Kuumenna tortillat pannussa, täytä ne lämpimällä broilerseoksella, tarjoile hienonnetun tomaatin, guacamolen ja nachojen kera.
Bergenström, Anna, Bergenström, Fanny, suomennos Mustonen, Riitta
Otava, 2009
429 s.
ISBN / EAN: 9789511234197
Alkuteos: Under valnötsträdet
Keittokirjat testissä -blogissa arvioidaan keittokirjoja. Kirjoittajat ovat eturivin ruokablogaajia. Mukana muun muassa Murupulla, Pumpkin Jam, Chocochili, Pippurimylly, Ancka bakar kakor, Siskot kokkaa , Prinsessakeittiö ja Viva ciabatta!